Sunflower Orphanage

Lahdin aamulla kaymaan aikaisemmissa teksteissa puhumassani orpokodissa. Yksi orpokodin vapaaehtoistyontekijoista asuu Phnom Penhissa ja haki mut kyytiin "tyomatkalla". Mopolla mentiin n.30min matka kaupungin ulkopuolelle, ohi lentokentan, ohi paikallisten ghettomarkkinoiden jne. Itse orpokoti oli kaksi kerroksinen talo keskella todella koyhaa aluetta. Orpokodilla on kaytossa talon ylakerta suhteellisen hyvakuntoisessa kivitalossa. Lapsien kaytossa kaksi huonetta, jossa lapset nukkuvat (tytot ja pojat eri huoneissa), leikkivat, syovat ja sailyttavat omia vahia tavaroitaan. Yoksi lattialle laitetaan lapsille matot patjoiksi ja paivaksi ne siirretaan pois muitten toimien tielta. Lasten kaytossa on kaksi erittain perustasoa olevaa vessaa, jossa lavuaari toimii suihkuna/kylpyna. Lahjoituksilla on ostettu pesukone, jolla saadaan lasten vaatteet pestya silloin kun on sahkoa. Naiden lisaksi "henkilokunnalla" on kaytossa pieni toimisto ja keittio, jossa tehdaan ruoka naille lapsille.
Kun tulin orpokodin pihaan oli ylakerran "parvekkeella" heti vastassa iso joukko iloisia, hymyilevia lapsia. Lapsia orpokodissa on talla hetkella 14, joista suurin osa on asuneet siella orpokodin aukeamisesta lahtien ja ovat talla hetkella n.9-16-vuotiaita. Kolme alkuperaisista lapsista on joutunut jattamaan orpokodin ja palaamaan "perheidensa" luokse (lahinna kaukaisten sukulaisten, joita lapset eivat tunne), kun "perhe" on tajunnut, etta lapsia voidaan kayttaa tyovoimana, kun ovat jo vahan kasvaneet. Naitakin lapsia orpokoti edelleen yrittaa auttaa mahdollisuuksien mukaan. Lasten lisaksi orpokodissa asuu rouva, joka on lasten "adoptioaiti" (ei virallisesti) ja kokkaa lapsille ruoat ja huolehtii pyykinpesusta ym. Lisaksi siella kay vapaaehtoistyossa paikallisia aikuisia, enimmakseen vissiin tama minutkin sinne kyydinnyt Lee. Talla hetkella orpokodissa asuu myos kanadalainen Casey, joka on siella n.3vko vapaaehtoistyossa (asuu toimiston lattialla matolla nukkuen) seka sveitsilainen Jacqueline, joka on kohta paattamassa kuukauden oleskeluaan orpokodissa (asuu orpokodin alakerrasta vuokraamassaan huoneessa, jossa rotat juoksee yolla pitkin seinia).
Lapset ottivat minut avosylin vastaan ja heti oli monta pienta ihmista nykimassa kasista sinne ja tanne. Paadyimme toiseen makuuhuoneista leikkimaan ja pelaamaan. Lapset vaikuttivat hyvakuntoisilta, iloisilta ja sydamellisilta. Vahan valia joku tuli nayttamaan jotain lahjoituksena saatua aarretta - yhdella isommalla pojalla (13v.) se oli digitaalinen rannekello, jonka nayton varia pystyi muuttamaan nappia painamalla, ja yhdella tytolla loppuun kulutettu ja varitetty Nalle Puh-varityskirja. Lapsilla oli tanaan naistenpaivan takia vapaata koulusta (taalla se on pyhapaiva, hyva me naiset!!), joten meilla oli koko aamupaiva aika leikkia ja touhuta keskenamme. Casey naytti mulle tiloja ja kertoi vahan lisaa paikasta. Koko kierroksen ajan oli vahintaan yksi lapsi koko ajan reppuselassa ja kaksi kummassakin kadessa roikkumassa. Kameraa lapset halusivat itsekin kokeilla ja olivatkin aika taitavia kuvanottajia.
Mama laittoi lapsille ruokaa, perussettia: riisia, vesipohjaista kastiketta ja jotain pinaatinnakoista vihannesta. Lapset soivat lattialla istuen. Aivan uskomattomat maarat niihin pieniin riivioihin mahtui riisia!! Lapset saavat orpokodissa kolme ateriaa paivassa ja niilla pitaa jaksaa - joten silloin kun syodaan niin syodaan kunnolla! Ruokailun jalkeen lapset pesivat ruokailutilan lattian ja osa tiskasi keittiossa astiat. Jacqueline, joka on sairaanhoitaja, on viimeisina viikkoina hoitanut lasten erilaisia ihorikkoja ja haavoja. Oli ihanaa katsoa, kun ruoan ja siivouksen jalkeen kaikki lapset asettuivat natisti jonoon odottamaan Jacquelinen hoitoa. Jacqueline naytti mulle kuvia milta lasten iho oli nayttanyt hanen sinne tullessaan ja todella perus puhdistuksella, rasvauksella ja laastaroinnilla oli saatu aivan uskomattomia tuloksia aikaan. Jacquelinen tullessa suurimmalla osalla lapsista oli myos syyhy, jonka han oli saanut hoidettua pois. Jacqueline on lahdossa jatkamaan matkaansa ensi viikolla ja on yrittanyt opettaa vanhinta lapsista, 16-vuotiasta tyttoa, miten haavoja tulee hoitaa, mutta totuushan on, etta kun tarvikkeet loppuvat loppuu myos haavojen hoito. Samalla Jacquelinen hoitoa odottaessaan toiset lapset kaivoivat toisiltaan paasta taita - ihan ku pikkuapinat jonossa toistensa paiden kimpussa. Ihania!
Ihonhoidon jalkeen oli paivaunien aika. Jain viela hetkeksi juttelemaan Caseyn ja Jacquelinen kanssa, sovin Leen kanssa keskiviikosta ja lahdin takaisin kohti kaupunkia mopon kyydissa. Mietin pitkaan, etta josko jaisin nyt Jacquelinen lahtiessa pois vahaksi aikaa (viikoksi tai pariksi) asumaan orpokotiin, mutta paatin nyt ehka etten jaa. Saa nahda muuttaako keskiviikkoinen kaynti ja lasten tapaaminen uudelleen mielta, oli ne vaan niin ihania. Jokainen oma ihana yksilonsa. Se missa he olisivat ilman tata orpokotia on aika surullista ajateltavaa, joten ihanaa etta heilla on paikka missa asua turvassa.
Kiitos kaikille, jotka ovat halunneet auttaa orpokodin lapsia! Rahaa on kertynyt jo ihan kivasti ja lisaa saa viela laittaa tulemaan tiistai-iltaan saakka. Rahoilla ajattelin ostaa ruokatarvikkeita, pesuvalineita, haavanhoitotuotteita ja lapsille niin harvinaista herkkua eli hedelmia. Sen lisaksi koska kaikki lapset opiskelevat koulussa englantia ajattelin yrittaa etsia heille joitain englanninkielisia lastenkirjoja seka askartelu- ja piirrustusvalineita. Sen lisaksi ajattelin ostaa 16-vuotiaalle tytolle, orpokodin vanhimmalle lapselle, jotain kivaa. Uskon, etta han jaa usein erikoishuomista paitsi ihan sen takia etta on jo niin iso - pienet lapsethan ovat vaan niin mahdottoman suloisia ja tulevat helposti syliin ja leikkiin mukaan. Uskon, etta tama vanhempi tyttokin on ansainnut itselleen jonkun pienen kivan jutun - vaikka jonkun kivan vaatteen tai jonkun. Katsellaan mita loydan.
Juu, se siita. Loppupaiva meni siestaillessa. Kavin viemassa passin jonnekin matkajarjestajalle, joka hoitaa mulle sen Vietnamin viisumin. Paadyin nyt kuitenkin 30pvan viisumiin, joka maksaa vain $1 enemman, mutta kestaa tulla 1pvan kauemmin, joten olen taalla Phnom Penhissa ainakin perjantaihin saakka. Huomenna lahto klo 7 mopokyydilla kaupungin ulkopuolelle katsomaan puna-khmerien tappamiskenttia (Killing Fields) ja aiheeseen kuuluvaa museota (S-21), joka sijaitsee vanhassa kidutusvankilassa punaisten khmerien ajalta. Iltapaivalla kayn vahan shoppailemassa jotain orpokodin lapsille ja keskiviikkona sitten takaisin orpokodille. Kaydaan hakemassa ruokatarvikkeet orpokodille siina lahella olevalta torilta, ettei tarvitse taalta kaupungista asti kuljettaa tuktukin tai auton kanssa.
Mutta siis - VIELA EHTII LAHJOITTAMAAN RAHAA ORPOKODILLE! KAYN KESKIVIIKKONA VIELA AAMULLA PAIKALLISTA AIKAA (=aamuyo Suomen aikaa) TARKISTAMASSA SAHKOPOSTINI, ETTA SIIHEN SAAKKA EHTII MUKAAN!!! Yritan jossain vaiheessa saada ladattua kuviakin tanne sivuille, niin naette kuvia lapsista ja paikasta.